Eräs yrittäjyyskurssi Joensuun normaalikoulun tapaan

// Kimmo Kotro, Joensuun normaalikoulun historian lehtori

Viime keväänä palasin opintovapaaltani Joensuun normaalikouluun. Olin jo aiemmin lupautunut lukion leirikoulun valvojaksi. Opiskelijat eivät olleet ehtineet kerätä oikeastaan mitään matkakassaan ja lähtöpäivään oli alle kuusi kuukautta. Tuntui siltä, että olisin voinut itsekin panostaa edes hivenen rahankeruuseen.

Kontiolahden kirkonkylän vieressä, kuutostien varrella, oli nukkavieru hirsinen kioski. Se oli elänyt hiljaiseloa kaksi kesää. Otin yhteyttä kunnan virkamieheen, joka vastasi kiinteistöpalveluista. Tiedustelin, onko kioski mahdollisesti vuokrattavissa kesän ajaksi pienmuotoiseen yrittämistoimintaan. Ja kas, se oli mahdollista siitä huolimatta, että koulumme sijaitsee eri kunnan alueella.

Kun norssilla ehdotin, että haluaako jotkut 22 leirikoululaisesta ryhtyä ”yrittäjiksi”, niin 12 lupasi näin tehdä. Kymmenen liukeni paikalta abiturienttien klassiseen tyyliin, enkä yhtään soimaa heitä siitä. He näet aavistivat, mitä tuleman pitää.

Toukokuussa alkoi tapahtua. Ensin mietittiin yhdessä yritysmuotoa. Kukaan ei halunnut ottaa taloudellisia riskejä. Itse riensin verotoimistossa, yrityshautomossa ja 4H-yhdistyksen tiloissa.

Olimme alussa perustamassa osuuskuntaa, mutta meitä ohjattiin hienosti perustamaan 4H-yritys. Se oli vakuutusyhtiölle mahdoton malli: ”jonkun on oltava työnantaja ja maksettava yritykselle kuuluvat vakuutusmaksut.” Asia selvisi kesän aikana ja saimme tosiaan perustaa tavanomaisia yritysmuotoja kevyemmän 4H-yrityksen. Siinä kesäkioskin tuottoa verotettaisiin henkilökohtaisen tuloveron mukaan.

Kontiolahden kunta vuokrasi meille kioskin 300 €:lla kesäksi, kunhan vain maalaisimme sen nätiksi heidän tarvikkeillaan. Seuraavaksi alkoi mainostaminen, työlistojen tekeminen ja myyntiartikkeleiden pohtiminen. Lisäksi yritimme saada mainoskylttejä tienvarteen, mutta se oli vaikeaa. Luvan käsittelyaika oli useita viikkoja ja kylttien yksikköhinta Itä-Suomen AVI:lle oli satoja euroja. Päälle vielä olisi tullut kylttien tekemiseen liittyvät kustannukset. Unohdimme koko ruljanssin ja teimme pienet mainokset aivan kioskin sisääntulon lähelle.

Vielä piti tehdä turvallisuussuunnitelma elintarviketarkastajalle. Sen paperin laatiminen on opettajalle lähes yhtä laaja kuin lukion opetussuunnitelman tekeminen omassa oppiaineessa.

Myynti alkoi viikon kuluttua siitä, kun koulut olivat loppuneet. Pääartikkeleita olivat kahvi ja tuoreet munkit. Lisäksi myynnissä oli makkaraperunoita, erikoislimonadeja, jäätelöä ja makeisia. Pallojäätelöitä ei saatu myyntiin, sillä abit eivät halunneet mennä salmonellatestiin –perustelluista syistä.

Kaikki näytti hyvältä, sillä alussa nuoret olivat pontevia. Mutta realiteetit tulivat esille jo ensimmäisten päivien aikana.

Ongelmia tuli erityisesti kulkuvälineiden kanssa. Osa kioskiyrittäjistä tuli Kontiolahdelle 30 kilometrin päästä busseilla, jotkut polkupyöräilivät 15 kilometriä suuntaansa. Jotkut tulivat paikan päälle kavereidensa mopoautolla tai vanhempiensa kyydissä. Usein tuli käydä tukkukaupassa täydentämässä varastoja ja se oli hankalaa, sillä vain harvalla oli oma ajokortti.

Yhteydenpito tehtiin WhatsAppin avulla. Niitä sain lukea satoja kesän aikana ja itsekin lähetin mokomia kymmenittäin. Huolia oli monenlaisia. Yksi vaikeimmista oli työvuorojen laatiminen, sillä osa opiskelijoista oli usein muissa töissä tai matkoilla. Kahtena päivänä kioski oli kiinni, koska kukaan ei päässyt paikalle. Silloin menivät hermot . Jokainen päivä, jolloin myyntiä ei ollut, oli aina 100 €:n luokkaa. Opiskelijat antoivat toisilleen tiukkaa palautetta, jos kioski aukesi väärään aikaan, tai jos myytävien tuotteiden varastot olivat päässeet loppumaan, eikä niistä oltu ilmoitettu seuraavan päivän myyjille.

Mutta onnistumisia oli myös paljon. Kiitosta tuli reilusti abien palveluasenteesta. Kohteliaasti he tervehtivät asiakkaita. Kysyivät, mitä saisi olla. Tarjosivat ostoskuitit jne. Luonnollisesti oli tärkeää, että kassavirta oli kannattavaa. Sateisina ja koleina päivinä myynti oli alle 50€. Se oli lamauttavaa. Mutta poutapäivinä liikevaihto oli lähes aina yli 100€ ja paras päivä koko kesänä yli 230€. Silloin ei oltu hermona.

Elokuussa kioskin myynti alkoi hiipua ja laitoimme koulun alkaessa kioskin kiinni. Vielä oli kuitenkin vielä maalaamista ja siivoamista tekemättä. Ne venyivät ja venyivät. Tuli kehotuksia virkamieheltä hoitaa maalaustyö loppuun. Syyskuussa saatiin kaikki kuntoon ja päästiin laskemaan kesän ansioita.

Palkkiot jaettiin tehtyjen tuntien mukaan. Tuntipalkaksi tuli noin 5€. Opiskelijat tekivät kesän aikana töitä noin kymmenenä päivänä ja kahdeksan tuntia kerrallaan. Näin keskimääräinen korvaus oli 400€ yhtä henkeä kohden. Nyt rahat on kulutettu ja leirikoulu Malagaan tehty onnistuneesti.

Mitä tämä yrittäjyyskurssi opetti?

Opiskelijoille ainakin seuraavat asiat:
– mitä arkipäivän toiminta yrittäjänä vaatii
– kuinka monenlaisia asioita tulee kyetä ennakoimaan
– miten eri tavalla lukiolaiset pystyvät kantamaan vastuuta
– mitä oma-aloitteisuus tai sen puute merkitsevät
– sen, että suuressa ryhmässä on helppo jättää tehtäviä muiden huoleksi ilman, että kokee laiminlyöneensä omia velvollisuuksiaan
– helpolla ei rahaa saa

+ markkinointi kannattaa
+ hyvä asiakaspalvelu lisää myyntiä
+ Suomessa pystyy nuori aikuinen työllistämään itsensä, kunhan ei vain odota saavansa kesätöitä pelkästään hakupapereiden avulla
+ kunnon korvauksen työstänsä voi saada, jos viitsii nähdä kovasti vaivaa

Opettajalle:

– lukion abiturientitkin tarvitsevat paljon ohjausta
– Suomessa joutuu ihmeellisten asioiden pariin, kun tehdään pienyrityksen perustamista
– Ei pidä olla sinisilmäinen ja uskoa, että asiat rullaavat itsestään
– Kesällä yrittäjyyskurssin pitäminen käy työstä
– Nuoret tarvitsevat riittävästi rohkaisua, jos tulee vastoinkäymisiä

+ abiturientit oppii tuntemaan ihmisinä paljon paremmin kuin pelkästään tavallisten koulukurssien avulla
+ kesäkioski on mukava tapa kokeilla yrittämistä
+ nuorilla on mahdottoman paljon toimivia ideoita
+ seuraavalla kerralla olemme viisaampia monessa asiassa
+ yrittäjyyskurssilla sai kerralla mennä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Ja loppukesästä oli kiva palata sinne takaisin.
+ älykännykkä voi olla näköjään toimiva työkalu ainakin pikaviestinnässä. Silti pidän enemmän suurnäppäimisestä senioripuhelimesta .

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s