Digitaaliset historialliset lähteet historian ja uskonnon opetuksessa sekä opetusharjoittelussa

Markku Kuorilehto, historian, yhteiskuntaopin, uskonnon ja filosofian lehtori, Oulun normaalikoulu

Historian tai uskonnon opetuksessa usein digitaalisuus on tarkoittanut muutaman kuvan, Kahoot-kilpailun tai jonkin muun varsin yksinkertaisen menetelmän toteuttamista oppitunnin aikana. Tällä hetkellä ja tulevaisuudessa historian tai uskonnon oppiaineiden opetuksessa voidaan profiloitua uudella tavalla. Lähes jokaiselle oppitunnille tai muuhun opiskeluun voidaan liittää mukaan digitaalisia historiallisia asiakirjoja tai muita aineistoja, kun tutkitaan menneisyyttä ja sen ilmiöitä.

Historiallisten asiakirjojen sivuja yhden vuoden aikana digitoidaan maailmassa tällä hetkellä kymmeniä miljoonia ellei enemmän. Nämä asiakirjatiedot kertovat yksilöistä ja heidän menneisyydestään tai laajemmista historiallisista tapahtumista. Tämän lisäksi digitoidaan valtavia määriä sanoma- ja aikakauslehtiä. Useimmissa maissa nämä digitaaliset resurssit saa vapaasti myös opetuksen käyttöön, kuten Suomessa.

Nykyisin suuret määrät kansalaisia haluavat käyttävät näitä digitoituja aineistoja myös vapaa-aikanaan. He haluavat rakentaa itse menneisyyden kuvaa omista sukulaisista tai kotiseutunsa historiasta digitaalisten asiakirjojen avulla. Tämä rakentamistyö on usein vaivalloista, koska monet asioista kiinnostuneet digitoitujen historiallisten lähteiden käyttäjinä ovat itseoppineita. Näitä taitoja ei ole aikaisemmin opetettu koulussa. Nykyiset ja tulevat sukupolvet kouluissa tarvitsevat yhä parempia taitoja, että he pystyvät historian tai uskonnon sisältöjen perustietämyksen lisäksi käyttämään erilaisia lähteitä esimerkiksi tulevaa sukututkimusharrastusta varten. On arvioitu esimerkiksi, että Suomessa sukututkijoiden määrä olisi kasvanut jo kymmeniintuhansiin alan harrastajiin, kuten sotahistorian harrastajissakin.

Historian ja uskonnon oppituntirakenne tulisi rakentaa opetuksessa siten, että se tukisi edellä mainittuja tulevaisuudessa tarvittavia taitoja. Tässä tärkeänä vaiheena on, että opiskelijat omaksuvat ensin oppiaineen keskeiset käsitteet ja muut olennaiset asiat. Vasta tämän jälkeen annettaisiin tilaa opetuksessa havainnollistaa historiallisia tietoja digitaalisilla lähteillä koulussa tai kotona toteuttamalla omakohtaista kokeellisuutta lähteiden parissa ja henkilökohtaista historiatietoisuutta.

Opiskelija saa toisenlaisen käsityksen menneestä, kun hän voi itse nähdä aikalaisasiakirjoja digitaalisena kuin pelkästään lukea oppikirjaa, tehdä tehtäviä tai kohdata muita perinteellisiä opetustapoja. Käsiteltävää aihetta voidaan konkretisoida siirtymällä erilaisten digitoitujen asiakirjojen tai sanomalehtien äärille tarkastelemaan, miten asiat tai historiallinen tapahtumaprosessi näyttäytyi niissä. Helmikuun manifestikin avautuu toisella tavalla, jos opiskelija voi itse hakea digitoidusta asiakirjasta esimerkiksi tuttuja sukunimiä omalta paikkakunnaltaan.

Soveltaminen voi olla myös mielekäs kotitehtävä, kun tehtävään saadaan ehkä mukaan myös omia vanhempia, isovanhempia tai muita sukulaisia. Yhdessä voidaan selata muun muassa digitoituja sotapäiväkirjoja, kun opiskeltavana asiana on viime sotien ajat. Voidaan etsiä sukulaisten vaiheita aidoista rintamalla laadituista asiakirjoista. Opiskelija saa siten kokea historiallisen narratiivisuuden myös muulla tavoin kuin pelkästään opettajaltaan.

Digitaalisten asiakirjojen käytön hyötynäkökohtia voi oppia rohkeasti tekemään kriittisiä havaintoja erilaisista aineistoista. Konkreettiset digitalisoitujen lähteiden käyttö- ja tulkintataidot tukevat myös monien suoriutumista ylioppilaskirjoituksista, koska väistämättä erilaisten ja monipuolisten lähteiden näkeminen vahvistaa näitä tulkintataitoja.

Opetukseen voidaan sitoa lisäksi erilaisia tietokantoja moniin aihealueisiin. Näistä tietokannoista saa kohtuullisen helposti lyhyessäkin ajassa etsittyä omaa sukunimeä tai muita motivaatiota kohottavia mielenkiintoisia tietoja. Tällainen omakohtaisuus tietenkin lisää historian kiinnostavuutta käsiteltäviin aiheisiin. Esimerkiksi kirkonkirjoista laaditusta Suomen Sukututkimusseuran Hiski-tietokannasta löydetty oma sukunimi saa aikaan useimmissa opiskelijoissa riemullisia hetkiä. Siirtolaisuuteen liittyvät suomalaiset tai ulkomaiset tietokannat voivat avata pienen tutkimusseikkailun Suomen rajojen ulkopuolelle tai jopa uusien sukulaiskontaktien syntymiseen merten välillä nykyhetkessä.

Oppitunneilla siirtolaisuus ja sotakokemukset saattavat yhdistää ihmisiä yli rajojen. Maahanmuuttajaoppilaat ovat ehkä kokeneet samanlaisia ilmiöitä lähihistoriassa kuin suomalaisperäiset viimeisen sadan vuoden aikana. Yhteinen kokemuksellisuus historian opetuksessa voi yhdistää suomalaisperäisiä ja maahanmuuttajia sekä lisätä keskinäistä ymmärrystä toisia kohtaan, koska molemmilla osapuolilla on ollut historiassaan vaikeita aikoja. Jokaisessa maasta on lähdetty siirtolaisiksi tai monilla mailla on väistämättä jokin yhteys sotahistoriaan.

Historiaa käsittelevät verkkopalvelut ja digitaaliset lähteet saattavat herättää opiskelijassa pysyvän mielenkiinnon historiaan ja harrastamaan sitä loppuiäksi. Se on lienee myös yksi oppiaineiden ja opetuksen tavoite. Vain yksi oppitunti voi olla avainasemassa tässä, mutta se vaatii opettajalta tietoa olemassa olevista digitoiduista historianlähteistä sekä jonkinlaista tutkimuskokemusta. Opettaja ei voi tulevaisuudessa olla enää pelkkä perinteinen opettaja, vaan hänellä täytyy myös olla tietoa ja valmiuksia käsitellä digitoituja aineistoja sekä vastaamaan niihin liittyviin kysymyksiin.

Digitaalisuus merkitsee myös uudenlaista ajattelutapaa historian ja uskonnon opetusharjoittelussa. Harjoittelijoille tulisi korostaa historian ja uskonnon oppiaineiden opetuksen muuttuvaa luonnetta massiivisten digitaalisten historian lähteiden äärellä, koska harjoittelijan kohtaama lukiolainen voi liikkua tulevaisuudessa monenlaisen tiedon äärellä luokassa ja digitaalisten lähteiden parissa hyvin nopeasti. Lähitulevaisuudessa tietoa voi louhia esimerkiksi kesken oppitunnin käsinkirjoitetuista asiakirjoista, koska sovellukset kykenevät kohta lukemaan vanhoja käsinkirjoitettuja tekstejä koneellisesti. Tulevista opettajista tulisi siten kasvattaa yhä enemmän laaja-alaisia tiedollisia ja taidollisia oman tieteenalansa digitaalisuuden hallitsevia asiantuntijoita.

Tänään ja tulevaisuudessa digitaalisten historiallisten lähteiden käyttämiseen opetuksessa on suurempi tilaus kuin koskaan aiemmin. Ihmisten kiinnostus varsinkin siirtolaisuuteen, sotahistoriaan ja sukututkimukseen on yhteiskunnallisen ja yksilön itseymmärryksen kannalta merkittävää toimintaa. Siksi myös opettajan olisi hyvä olla näistä asioista perillä sekä heittäytyä rohkeasti uuteen historian maailmaan. Olen toteuttanut omassa opetuksessani sekä ohjannut myös opettajaharjoittelijoita rohkeammin soveltamaan uudenlaista ajattelutapaa oppitunneilla, koska se luo aivan uusia ulottuvuuksia opetukseen ja oppimiseen menneisyyden parissa.

Suuri adressi v. 1899 Oulun kaupunki (3)

Opetuksessa voidaan digitaalisesti hyödyntää esimerkiksi vuonna 1899 koko Suomesta kerättyä Suurta adressia. Oulun kaupungissa kerättiin nimikirjoituksia ja ammattitietoja kaikilta ihmisiltä palvelijasta kaupungin eliittiin luovutettavaksi keisari Nikolai II:lle. Oppitunneilla voidaan tehdä havaintoja tutuista sukunimistä, kaupungin sosiaalisesta rakenteesta, ammateista ja niiden sukupuolisidonnaisuudesta sekä äidinkielestä. Aukeaman oikeassa yläkulmassa on Oulun normaalikoulun edeltäjäkoulun, Svenska lyceet i Uleåborg, rehtorin Gustaf Törngrenin ja hänen rouvansa Naeman nimikirjoitukset sekä ammatit ruotsinkielellä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s